Olin tänään työskentelemässä vanhusten hoitokodissa,siellä oli yllättävän rauhallista verrattuna muihin kertoihin.Mutta kuitenkin siellä taustalla tapahtui  yhden ihmisen lähtö ajasta ikuisuuteen.Huomasin vasta sitten kun hautausurakoitsija saapui paikalle,siinä kohtaa tuntui oudolta.Kuulin sitten hoitajalta että noin parituntia aiemmin se oli tapahtunut.Heillehän se on työtä mutta minä en ole joutunut  tekemisiin noiden asioiden kanssa, joten oli outo olo sen jälkeen.Se henkilökunta varmaan tuntee jokaisen asukkaan niin  hyvin että kyllä se heillekkin luulisi olevan aina surullinen asia.Rauha hänen sielulleen.