Käväistiin sitten viinirypäleitten poiminnassa Unkarissa.

Oli kiva reissu, pari päivää katselimme Budapestiä.

Se on kaunis vanha kaupunki. Senjälkeen menimme bussilla etelä unkariin tuttavien  viinitilalle.

Siellä olivat viinijuhlat alkamassa.

Paikallisia ruokia oli kiva maistaa ja tietenkin viiniä kului jonkin verran.

Hintataso oli jonkunverran alempi kuin meillä.

pientä mutkaakin oli matkassa kun auton avaimet hävis ja auto odotti kotimaassa Oulun kentällä,

mutta sekin asia sitten selvitettiin.

Laitan muutaman kuvan ja lisää kunhan saan niitä ladattua.

Yksi niistä monista silloista.

No en saanut kuin yhden kuvan ladattua  mutta laitan lisää myöhemmin.

Kauppahallin paprikat.